Tietoa meistä

Sinna
Taustani koirien parissa
Olen kolmekymppinen koira- ja hevosharrastaja Rovaniemeltä. Koirat ovat olleet tärkeä osa elämääni lapsuudesta asti – perheessämme oli kaksi havannankoiraa, jotka elivät pitkän ja rakastetun elämän aina noin 15 vuoden ikään saakka. Lapsena harrastin koirien kanssa junior handler -kilpailuja sekä vietin paljon aikaa niiden kanssa ulkoillen ja touhuten.
Aikuisiällä hankimme ensimmäisen oman koirani, Röllin, yhdessä puolisoni kanssa. Rölli on rodultaan bretoni ja syntynyt vuonna 2017. Puolisoni harrastaa Röllin kanssa metsästystä, kun taas minä olen harrastanut Röllin kanssa tokoa ja muita tärkeitä arjen aktiviteetteja. Rölli on ollut meille monipuolinen ja rakas harrastuskaveri sekä perheenjäsen.
Miksi juuri pieniamerikanpaimenkoira?
Lasten saamisen jälkeen aloin etsiä perheeseemme sopivaa, keskikokoista ja monipuolista harrastuskoiraa – rotua, joka olisi sekä aktiivinen että helposti arkeen sopeutuva. Pieniamerikanpaimenkoira kiinnitti nopeasti huomioni: sen kokoluokka, luonne ja työskentelyhalu vastasivat täydellisesti toiveitani.
Yhdessä hyvän ystäväni Iidan kanssa päätimme lähteä rakentamaan tulevaisuutta rodun parissa tavoitteellisesti ja harkiten. Niinpä päädyimme tuomaan ulkomailta kaksi lupaavaa narttupentua: Fanin Sloveniasta ja Kidan Yhdysvalloista.
Fani ja Kida – meidän tytöt
Fani asuu kotonamme Rovaniemellä ja on osoittautunut uskomattoman monipuoliseksi harrastuskoiraksi. Olemme ehtineet kokeilla yhdessä useita lajeja, kuten rally-tokoa, näyttelyitä ja paimennusta. Fani on erittäin motivoitunut ja oppimishaluinen – sen kanssa voisi harrastaa lähes mitä tahansa. Tulevaisuuden haaveeni on päästä kilpailemaan sen kanssa lajissa joka soveltuu meille molemmille.
Fanin nimi syntyi luontevasti perheemme esikoisen toimesta. Kysyessäni 5-vuotiaalta lapseltani, mikä nimi annetaan tulevalle pennulle, hän vastasi hetkeäkään epäröimättä: "Fani". Niin pennusta tuli Fani – ja nimi tuntuu nyt juuri oikealta.
Kida puolestaan asuu sijoituksessa veljeni luona. Se on meidän perheen "prinsessa", nimetty tietysti Disneyn prinsessa Kidagakashin mukaan. Iida harrastaa Kidan kanssa monipuolisesti eri lajeja. Myös Kida on osoittautunut erinomaiseksi harrastuskaveriksi.
Pieniamerikanpaimenkoirien parissa työskentely ja harrastaminen tuntuvat luontevalta jatkumolta vuosien mittaiselle koiraharrastukselleni. Tavoittenamme on kasvattaa tasapainoisia, terveitä ja rodunomaisia koiria, jotka ilahduttavat perheitään niin harrastuksissa kuin arjessa.

Iida
Olen kolmekymppinen koiraharrastaja Rovaniemeltä. Koirat ovat tärkeä osa elämääni – tällä hetkellä minulla on kaksi koiraa kotona: amerikanstaffordshirenterrieri Mila (s. 2015) sekä american bully XL Freddy (s. 2017)
Olen harrastanut koirien kanssa monipuolisesti erilaisia lajeja, kuten tokoa, rally-tokoa, doboilua sekä hakua. Molemmat koirat ovat opettaneet minulle paljon uutta sekä syventäneet ymmärrystäni koirien käyttäytymisestä ja koulutuksesta.
Ensimmäinen oma koirani, Mila, on kasvattanut minua paljon. Todella energisen ja omapäisen yksilön omistaminen ei ole aina ollut helpointa, mutta juuri siksi matka hänen kanssaan on ollut niin opettavainen. Olemme kohdanneet haasteita ja tehneet paljon töitä yhdessä, mutta kaikki vaivannäkö on palkittu – Mila on opettanut minulle valtavasti koiranlukutaidosta, kärsivällisyydestä ja luottamuksesta.
Freddy puolestaan on valloittanut minut lempeällä ja luottavaisella luonteellaan alusta asti. Kodinvaihtajataustansa vuoksi hänellä on ollut haasteita erityisesti eroahdistuksen ja vieraiden ihmisten kanssa, mutta olemme edenneet rauhassa, yhdessä opetellen ja luottamusta rakentamalla. Maltti on kantanut hedelmää ja tänä päivänä Freddy on sulautunut laumaan ja perus arkeen hienosti ja hänestä on tullut tärkeä ja rakas osa perhettämme.
Koirani ovat minulle rakkaita perheenjäseniä, mutta myös tärkeitä harrastus- ja oppimiskavereita. Kasvatustyössäni hyödynnän kaikkea tätä kokemusta, jotta voin tarjota pennuille parhaat mahdolliset eväät tasapainoiseen elämään sekä uusille perheille tarvittavan tuen uusien perheen jäsenien kanssa.